Estonian

Proper noun

Kalle

1. A male given name.

Finnish

Etymology

Originally a pet form of Kaarle, Kaarlo, and of the Swedish Karl.

Pronunciation

• IPA^(key): /ˈkɑlːe/
• Hyphenation: Kal‧le

Proper noun

Kalle

1. A male given name.
   • 1971 Kalle Päätalo, Huonemiehen poika, Gummerus (1981), ISBN 951-20-0570-0, pages 281-282:

     Jo yksistään Jokijärven ympärystän taloissa ja torpissa oli Kalle-nimisiä miehiä ja poikia täysi tusina, vaikka miespuolisia asukkaita kertyi kaikkiaankin vain sadan paikkeille. Meitä eivät jokijärveläiset, niin nimien muuntamisen mestareita kuin olivatkin, puhutelleet kuin kolmessa muodossa: Kalle, Kassu ja Kalakku.

2. The letter "K" in the Finnish tavausaakkoset, a spelling system similar to ICAO spelling alphabet.

Declension

German

Pronunciation

• Rhymes: -alə

Noun

Kalle f ‎(genitive Kalle, plural Kallen)

1. (slang) bride
2. (slang) lover
3. (slang) prostitute

Declension

Swedish

Alternative forms

• Calle

Pronunciation

• IPA^(key): /ˈkalˌɛ/

Proper noun

Kalle

1. A male given name, a popular pet form of Karl, less often bestowed as an official name.

Dutch

Verb

kalle

1. (archaic) singular present subjunctive of kallen

Limburgish

Noun

kalle n

1. calling
2. talking, speaking, chatting

Verb

kalle

1. to call
2. to give a name to
3. to talk, to speak, to chat

Conjugation

Norwegian Bokmål

Etymology

From Old Norse kalla

Verb

kalle ‎(imperative kall, present tense kaller, passive kalles, simple past kalte, past participle kalt, present participle kallende)

1. to call, name (give a name to)
2. to call, shout
3. to call somebody / something (e.g. a dog)

Derived terms

• oppkalle
• sammenkalle
• tilkalle

References

• “kalle” in The Bokmål Dictionary.

Norwegian Nynorsk

Verb

kalle

1. parallel form to kalla

Swedish

Adjective

kalle

1. absolute definite natural masculine form of kall.